Semantix ostaa Ameston käännösliiketoiminnan

Semantix ja Ameston käännösdivisioona allekirjoittivat perjantaina 2.3.2018 sopimuksen, jolla Semantix ostaa Ameston käännösliiketoiminnan ja tytäryhtiöt Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Yhdistymisen myötä syntyvä yhtiö on alansa markkinajohtaja Pohjoismaissa.

Molempien yritysten ylin johto korostaa sopimuksen merkitystä kielialan nykyisessä toimintaympäristössä.

”Viime vuosina Ameston käännösliiketoiminta on kehittynyt merkittävästi ja onnistunut luomaan vahvan pohjan tulevaisuuden kasvulle. Käännös- ja tulkkauspalvelut ovat alan huomattavan konsolidoitumisen ja mittavien investointitarpeiden myötä kovassa muutoksessa. Olemme varmoja siitä, että Semantix on käännösliiketoiminnallemme juuri oikea uusi omistaja. Semantix voi keskittyä toiminnan kehittämiseen, koska heillä on siihen tarvittavaa huippuluokan osaamista ja riittävät resurssit”, sanoo Amesto Groupin toimitusjohtaja Arild Spandow.

Nykypäivän kielipalveluala on hyvin teknologia- ja datavetoista, ja niin Ameston käännösdivisioona kuin Semantix ovat panostaneet vahvasti laadukkaiden monikielisten viestintäratkaisujen kehittämiseen. Ameston käännösdivisioonan organisaatio, ratkaisut ja osaamisalueet täydentävät Semantixin vahvuuksia; näin yritysosto vauhdittaa yrityksen kasvua ja tukee lyhyen ja pitkän aikavälin strategisia tavoitteita.

Ameston käännösdivisioonan toimitusjohtaja Manuel Lindbergin mielestä yritysten toiminnot ja strategiat sopivat täydellisesti yhteen. ”Tässä yrityskaupassa osuvat kohdalleen niin yhtiöt kuin kaupan ajoitus. Olen varma, että tämä askel on merkittävä ja hyödyllinen niin asiakkaillemme, kumppaneillemme kuin työyhteisöllemme”, hän toteaa.

Semantixissa vuonna 2017 aloittanut toimitusjohtaja Patrik Attemark on vahvistanut yhtiön organisaatiota ja on valmis luotsaamaan Semantixia eteenpäin kunnianhimoisten strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. ”Semantixin tavoitteena on nousta murroksessa olevan toimialan johtajaksi ja luoda lisäarvoa asiakkaille, kumppaneille ja henkilöstölle. Meillä on osaavia ihmisiä ja tarvittavat resurssit kestävän liiketoiminnan rakentamiseksi erittäin kilpailluilla globaaleilla markkinoilla, joilla teknologia ja monikielinen data tulevat olemaan pääroolissa. Yritysoston myötä syntyvä uusi Semantix on kiistaton toimialajohtaja Pohjoismaissa”, Attemark sanoo.

Lisätietoja

Patrik Attemark, CEO, Patrik.Attemark@Semantix.se, +46 70 166 56 01
Britta Aagaard, Head of Translation, Britta.Aagaard@Semantix.dk, +45 29 43 71 70


Ameston käännösdivisioona on Norjan suurin kielialan toimija. Amestolla on myös vakiintunutta toimintaa Ruotsissa, kasvavaa toimintaa Tanskassa ja uusi toimisto Lontoossa. Ameston käännösliiketoiminnan liikevaihto on noin 140 miljoonaa Norjan kruunua, ja henkilöstön lukumäärä on noin 70. Käännösliiketoiminta kuuluu norjalaiselle perheyritykselle Amesto Groupille. Konserni työllistää yli 600 ammattilaista ja sen toimialoja ovat ohjelmistot, analytiikka, IT-infrastruktuuri, henkilöstöratkaisut, käännös- ja tulkkauspalvelut, sekä palkkalaskenta ja kirjanpito. Lisäksi Amesto Top Tempin palveluksessa on 800 ulkoista konsulttia. Amesto tarjoaa palveluja yli 50 maassa, pääasiassa palkanlaskenta- ja kirjanpitopalveluja sekä hallinnollisia palveluja erikokoisille yrityksille pk-yrityksistä monikansallisiin suuryrityksiin, jotta nämä voivat keskittyä ydinliiketoimintaansa. Lisätietoa www.amesto.com.
Semantix on Pohjoismaiden johtava monikielisiin tulkkaus-, käännös- ja kieliteknologiapalveluihin erikoistunut yritys, joka on jo yli 50 vuoden ajan tarjonnut kielipalveluja julkisen sektorin organisaatioille ja yksityisille yrityksille. Semantixin liikevaihto on noin miljardi Ruotsin kruunua. Yrityksen toiminnalle on myönnetty ISO 9001:2015 -laatusertifikaatti. Semantixin palveluksessa työskentelee noin 450 työntekijää. Yrityksellä on lisäksi tuhansien kieliasiantuntijoiden verkosto ympäri maailmaa. Semantixin suurin omistaja on yksityinen pääomasijoitusyhtiö Segulah V L.P.