Kääntäjien työmarkkinat tulevaisuudessa

Konekääntäminen, kyberturvallisuus ja tekninen kehitys tuovat mukanaan uusia vaatimuksia meille käännösalalla toimiville. Johtavana kielipalvelujen tarjoajana Semantix auttaa sinua sopeutumaan muutoksiin. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miltä tulevaisuuden työmarkkinat näyttävät kääntäjille sekä luomme katsauksen keskeisiin trendeihin ja teknologiaan, josta on tullut entistä merkittävämpi osa käännösalaa.

Sisällys
    Sisällys

      Globaalisti paikallinen

      Lokalisoitujen käännösten kysyntä on kasvanut merkittävästi. Lokalisoinnissa sisällöt muunnetaan tietyille kohdeyleisöille sopiviksi. Oman luovan markkinaraon löytäminen onkin avain menestykseen. Käännösala on muuttunut perustavanlaatuisesti, mutta tulevaisuus on täynnä mahtavia tilaisuuksia. Semantixin missio on auttaa asiakkaitaan kommunikoimaan enemmän ja paremmin − vähemmällä vaivalla. Olemme ylpeitä siitä, että kuulut tiimiimme.

      Konekääntäminen

      Käännösteollisuus on jo muuttunut konekääntämisen myötä. Konekäännöksen ja käännösmuistien hyödyntäminen antavat meille mahdollisuuden kääntää suuria määriä tekstiä melkein hetkessä. Koneen kääntämän tekstin voi kuitenkin herättää eloon ainoastaan ihminen. Tyylitajusi ja ymmärryksesi ympäröivästä kontekstista ja merkityksestä luovat asiakkaillemme heidän tarvitsemansa sisällöt.

      Editointi

      Editointi ei ole sama asia kuin lähdetekstin kääntäminen kohdekieleen alusta alkaen. Se vaatii ymmärrystä siitä, mitä voi muuttaa ja miten. Konekäännös on kuin luonnos ja paletti, ja sinä olet taiteilija.

      Erikoisalat

      Mitkä ovat erikoisalueesi? Rahoitusala, lääketiede, laki tai markkinoihin sopeutus − löydä oma erikoisalasi ja tee siitä intohimosi. Sinun on myös tunnettava yleisösi. Mikä tekee kohdelukijoista erityisiä? Mitä he haluavat ja mistä he hyötyvät? Vankka asiantuntemus valitsemallasi sisältöalalla ja varsinkin sen kulttuuristen yhteyksien ja vaikutusten ymmärtäminen tekee tarjoamistasi kielipalveluista ainutlaatuisen voimavaran asiakkaillemme.

      Kehittyvät markkinat

      Uusia markkinoita syntyy koko ajan. Esimerkiksi laadukkaiden tekstitysten merkitys kasvaa koko ajan. Käsikirjojen lukemisen sijaan monet katsovat nyt mieluummin ohjevideoita verkosta. Katsojakokemuksen kasvaessa lisääntyy myös kysyntä korkealaatuisille tekstityksille. Sosiaalisen median vaikuttajat ja suoratoistajat luottavat kääntäjiin saadakseen maailmanlaajuisen fanikannan ja rakentaakseen brändiään. Puheen kääntäminen antaa kääntäjille mahdollisuuden työskennellä puhekielen spontaanien ilmausten parissa. Korkealaatuisten lokalisoitujen sisältöjen tarve siis kasvaa.

      Teknologia

      Arkemme kehittyy jatkuvasti teknologian ansiosta, samoin toimialamme. Teknologian avulla voimme olla tehokkaampia ja tuottavampia ja keskittyä ydintaitoihimme: kääntämään vieraan kielen merkityksiä omaan kieleemme. Teknologian ansiosta voimme hyödyntää taitojamme vähemmällä vaivalla. Turvallinen puhe tekstiksi -teknologia saattaa muuttaa alan perustarpeita – se voi tuoda mukanaan uusien mielenkiintoisten hyötyjen lisäksi haasteitakin siitä, miten muodostamme käsityksen henkilökohtaisesta terveydestämme ja hyvinvoinnistamme.

      Tietoturva ja yleinen tietosuoja-asetus (GDPR)

      Useimmat kääntäjät työskentelevät kotona, monet ehkä kahviloissa, väliaikaisissa toimistotiloissa tai jopa kävellessään metsässä. Teknologian kehitys on tuonut mukanaan uusia huolenaiheita tietoturvaan ja tietosuojaan liittyen. Kääntäjillä on usein suora pääsy asiakkaiden luottamukselliseen ja arkaluonteiseen aineistoon, mikä on etuoikeus mutta tuo myös mukanaan vastuun. GDPR-tietoisuus, teknologian tunnollinen käyttö sekä ennakoiva suhtautuminen tietosuojaan ja turvallisuuteen ovat kaikki ammattikääntäjän työn keskeisiä osa-alueita.

      Laatu

      Korkealaatuinen käännös on paitsi tarkka ja sujuva, mutta myös kohdeyleisölleen sopiva.

      Semantix tarjoaa mentorointiohjelmia, joiden kautta voit hyödyntää uusimpia teknologiatrendejä, vuosikymmenien kokemustamme käännösalalta ja lukuisten ammattilaistemme asiantuntemusta. Me autamme sinua kasvamaan ja innovoimaan. Yksilöllisellä ilmaisutavallasi ja luovuudellasi on suuri merkitys niin meille kuin asiakkaillemmekin.

      Mitä tulevaisuus tuokin mukanaan, tehdään siitä parempi yhdessä.

      Jos haluat ottaa yhteyttä Semantixiin mahdollista yhteistyötä varten, lähetä meille hakemus.